Vettä, vwettä, vettä...
Juuri tsiikasin afrikkalaista todellisuutta dvd-Killers-osiosta Juomapaikka.
Kaikki tahtovat aina ensiksi vettä. Muu juotavakin käy kun se vain on miellyttävää.
Siin'p' se: kun se on miellyttävää.
Todella hyvän eli elävän veden lähteelle hakeutuvan on nähtävä useimmiten vaivaa ja aika paljon jopa. Niin oli em. Juomapaikka-leffan suhteen useimmilla savannin eläimillä. Paljon janoisia sita ja niukasti aikaa omalla vuorolla - jos sen yleensäkin saa. Moni savannin pienempi eläin tarvitsee vikkelyyttä ja varovaisuutta säilyäkseen vaanivan toisen ja voimakkaamman poisajolta tai surmauhalta.
Kerron miksi ajalliset juomapaikat eroavat siitä ikuisesta "juomapaikasta", jonka äärelle voi olla työlästä löytää mutta joka varmasti palkitsee etsijänsä.
Mainitsein jo edellä elämän veden lähde -sanayhdistelmän. Mitä se tarkoittaa?
Nyt jätän sen kertomisen toistaiseksi. saat sen, lukijani, kotiläksyksi, jos on niin, ettet tiedä, mihin mahdan viitata.
Yhden viitteen annan: jos omistat sellaisen suomenkin kielelle jo pian 500 vuotta sitten kokonaan käännetyn teoksen kuin Biblia - Se on koko Pyhä raamattu suomen kielellä, uudemman tai vaikka 1642 vuoden painoksen, olet onnellinen. Toki voit avata ja lukea sitä useimmissa suomalaisissa kirjastoissa. Ehkäpä netistäkin löydät sen tekstejä/tekstit suomeksi.
Aloita etsiä selitystä sanakokonaisuudelle elävän veden lähde. Tulet mieltymään, innostumaan, jopa välillä hämästymään, väitän. Se kannattaa. Jouko P.